8. Yhdessä nyt

Josefina ja James olivat kävelleet koko päivän. Matkalla Josefiina oli kerran pysähtynyt torilla ja vaihtanut kalliin mekkonsa maanviljelijän tyttären kanssa tämän vaatteisiin. Ettei häntä vain tunnistettaisi.

James oli katsonut paheksuvasti kun Josefiina kiirehti takaisin hänen luokseen. Ei häntä se järkyttänyt, että Josefiinalla ei ollut kalliita vaatteita, mutta ei hametta! Kyllä naisen kuului hametta käyttää.

Aivan yönsilmässä James ja Josefiina saapuivat vanhan kaatopaikan luo. Siellä ei näkynyt liikettäkään. Pieni ummehtunut haju, mutta se oli kestettävä. Josefiina oli jo parikin tuntia valittanut jalkapohjiaan. 

-Ollaan täällä yö. James sanoi lempeällä äänellä ja kietaisi Josefiinan syleilyynsä.

Josefiina tärisi, hänellä oli kylmä.

- Eikait meillä ole vaihtoehtoa. Hän huokaisi.

-Katso tuolla on vanha sängyn rotisko, käydään siihen.

Josefiina näytti järkyttyneeltä, mutta kömpi Jameksen perässä sängyyn. Ei tähän hätään löytynyt parempaakaan.

 -Miten luulet, että me selviämme tästä? Josefiina kysyi ääni väristen.
-Hmm, en tosiaan osaa sanoa mitään. Meillä ei ole rahaa ja sinua on varmasti ruvettu jo etsimään. Meidän täytyy nyt vain pysyä positiivisina. James huokaisi ja loi pienen hymyn Josefiinalle.
-Tiedätkö, en olisi ikinä voinut ajatella, että päätyisin tälläiseen tilanteeseen joskus kanssasi. Josefiina selitti.
-No en kyllä minäkään. Olin aivan varma, että vihaisit minua koko ikäsi. James sanoi.
Josefiina veti syvään henkeä ja sanoi sitten:
-Anteeksi, olin aivan kamala silloin, mutta nyt lupaan rakastan sinua täydestä sydämmestäni.
-Tiedän sen, et  muuten olisi tässä nyt. James hymyili ja antoi suudelman Josefiinan poskelle.
 Yö oli kylmä, mutta molemmat nukkuivat kuin tukki pitkän päivän jälkeen.

Herättyään he lähtivät taas liikkeelle.

-Mihis nyt mennään? Josefiina haukotteli.

-Meidän pitäisi löytää majapaikka itsellemme. Emme voi nukkua pihalla, joka yö. Vilustumme. James sanoi huolissaan.

Nuorten väitellessä seuraavasta siirrostaan he eivät huomanneet, että heitä tarkkailtiin. Muuan mies Jon Runder huomasi heidät ja tunnisti nuoret heti lehdessä etsityiksi henkilöiksi.

-Anteeksi, en voinut olla kuulematta, mutta etsittekö te kenties yö sijaa? Jon kysyi rahankuvat silmissään.
-Ööh, kyllä. Josefiina vastasi hieman epäröityään.

-Minulla saattaisi olla ratkaisu teidän pulmaanne. Jon jatkoi.
James katsoi miestä hieman epäillen, mutta kuunteli mitä tällä oli sanottavanaan.
-Minä matkustelen paljon, joten asuntoni on usein tyhjillään. Tarjoaisin teille tilaisuutta muuttaa luokseni ja samalla pitää taloa hiukan silmällä. Niinkuin sanoin, olen harvoin kotona. Jon kertoi nuorille.
-Tuohan kuulostaa hyvältä, tulisimme mielellämme! Josefiina hihkaisi.
Jamesta epäilytti, mutta hän ei kehdannut sanoa mitään kun Josefiina oli niin innoissaan.

 -Tämmöinen tämä talo nyt sitten on. Jon esitteli ulkoapäin kun he juuri saapuivat pihaan kahden tunnin kävelyn jälkeen.
-Esittelen teille vielä paikat niin pääsette majoittumaan. Sitten minun pitääkin taas lähteä.
-Paljon kiitoksia herra. Josefiina sanoi ja Jamse vain nyökytteli päätään.

 -Tämä huoneen ovi on teidän, tuo viereinen on minun. Älkää menkö sinne.

 -Nyt minun tosiaan pitää jo lähteä, olkaa kuin kotonanne.
-Paljon kiitoksia teille herra. Pidämme kodistanne hyvää huolta. Josefiina sanoi hymyissä suin.

 Jon mentyä James avasi heidän huoneensa oven ja Josefiina nojaili oveavasten.
-Eihän tämä vedä vertoja sinun kodillesi, mutta kyllä tämä kelpaa. Jamses sanoi.
-Tämä on oikein hyvä, sitäpaitsi minun kotini oli myös sinun kotisi. Josefiina sanoi ja astui peremmälle.

 -Josefiina, eikö sinua yhtään huolestuta, että tuo mies ei kysynyt edes meidän nimiä?
-Ääh, ei se oli niin justiinsa, ehkä hän ajatteli, että emme halua keroa. Josefiina koitti rauhoitella Jamesta.

 -Noh, luotan sinun arvostelukykyysi. Jamse sanoi ja sipaisi huulellaan Josefiinan huulia.

 -Anna nyt edes kunnon pusu. Josefiina mumisi Jamekselle.
-Täältä pesee. James nauroi ja suuteli Josefiinaa.

-Minä rakastan sinua. James kuiskasi.
-Niin minäkin sinua.

Kotoa päin Ellanoor ja Wiliam olivat hyvin levottomia.
-Rakas, nyt on kulunut jo viikko. En kestä enää! Ellanoor vaikeroi.
-Kyllä he löytyvät. Varsinkin kun lähetimme Jeremian ja Elisabethin etsimään heitä. Wiliam tyynnytteli vaimoaan.
 -Se taitaa olla tämä talo? Elisabeth sanoi tulevalle miehelleen.
-Kyllä, kaikkien vihjeiden perusteella se on tämä. Jeremia sanoi.
 Josefiina kuuli sisälle puheensorinaa pihaltaan ja päätti mennä tarkastamaan tilanteen.
 Liian myöhään Josefiina havahtui kuka hänen pihallaan seisoi. Ei voi olla totta! Elisabethän siinä jonkun miehen kanssa seisoi.
 -Ei voi olla, mitä teet täällä! Josefiina huusi kauhuissaan.
-Tulimme hakemaan teidät kotiin. Jeremia sanoi virallisella äänellä.
-Ei voi olla totta. Elisabeth kuka hän on? Josefiina kurtisti kulmiaan.
-Ai, aivan. Tässä on Jeremia, tuleva puolisoni Grandin kuningaskunnan ritari. Elisabeth selitti suu vaahdoten.

-No sehän on mukavaa. Josefiina sanoi sarkastisella äänellä. -Minun on kyllä ikävä kertoa teille, mutta en aio palata kotiin.

-Kuulkaa hyvä neiti. Teidän vanhempanne ovat hyvin huolissaan teistä. Jeremia sanoi asiallisesti ja rauhallisesti.

-Voin uskoa sen, no voitte kertoa, että olen kunnossa. En palaa sinne kenenkään naitettavaksi.

-Mitä täällä tapahtuu? James kysyi kun astui pihalle-

-Tulimme hakemaan teidät takaisin kotiin. Elisabeth ilmoitti.

 -Pyydän James, älä tee tästä yhtään vaikeampaa kuin se todellisuudessa on. Olet yhtä lailla tervetullut kotiin takaisin kuin Josefiinakin. Ette te voi loputtomiin näin elää. Elisabeth selitti.
 -Ymmärrän mitä tarkoitat. Olen samaa mieltä kanssasi. James sanoi apeasti.
-Miten sinä voit olla tuota mieltä kaiken tämän jälkeen James mitä olemme kokeneet?! Josefiina huusi.
-Tietenkin haluaisin olla kanssasi, mutta emme me voi pakoilla loputtomiin. James sanoi rauhallisesti.
-Vai niin, kait meidän sitten pitää palata kotiin. Josefiina myöntyi.
 -Kait sinulla on jokin mekko mukanasi, et voi tuossa tulla! Elisabeth sihisi.
-Kait tuolta jokin löytyy. Josefiina sanoi ja poistui tonkimaan laatikkojaan.

-Onko nyt parempi? Josefiina kysyi mekko päällään.

-Onhan tuo vähän oudon mallinen, mutta sopii tähän hätään. Elisabet sanoi.

 Kotiin saavuttuaan Wiliam ja Ellanoor odottivatkin heitä jo pihalla.
-Mukavaa kun päätitte tulla takaisin. Ellanoor hymyili ja viittoi Jamseille, että tämä saisi nyt mennä omaan huoneeseensa siksi ajaksi kun hän vaihtaisi muutaman sanan tyttärensä kanssa.

 Josefiina kääntyi selin isäänsä päin.
-Oletan, että tiedät, että en olisi halunnut palata takaisin. Josefiina sanoi katkerasti.
-Kyllä, Jeremia kertoi minulle. Osaatko sinä yhtään ajatella millainen sotku tästä on kehittynyt! Wiliam murahti.
 Ellanoor loi katseen mieheensä ja tuli tyttärensä luokse.
-Rakas Josefiina. Yritä ymmärtää, että olimme huolissamme. Suunnittelimme, että olisit päässyt naimisiin Yandan prinssin kanssa, tulevan kuningaan. Ellanoor selitti.
Josefiina huokaisi. Se oli aina ollut hänen unelmansa, mutta nyt.
-Äiti, olen muuttunut. En kaipaa luksusta ympärilleni. Kaipaan rakkautta. Josefiina sanoi.
 Ellanoor hymyili ystävällisesti, mutta Wiliamin kasvoilla oli kireä ilme.
-Kiitos hyvästä työstä. Wiliam huikkasi Jeremialle, joka meni heidän ohitseen.
-Ilo oli kokonaan minun puolellani. Jeremia vastasi.
 Illalla Wiliam ja Ellanoor istuivat yhdessä ja keskustelivat.
-En voi ymmärtää häntä, kaikki tarjoillaan valmiina tarjottimelle, muttä hän niskottelee. Wiliam murahteli.
-Mutta rakas, tärkeintähän on, että he molemmat ovat nyt turvallisesti kotona. Tulevaisuutta voimme miettia lähipäivinä, nyt nautitaan perheen läsnäolosta. Ellanoor sanoi ja suukotti miestään.


Kahdeksas osa oli tässä. Mitäs piditte?