9. Tahdon

Aika kului nopeasti.

Wiliamista ja Ellanoorasta tuli vanhuksia ja Elisabeth, Josefiina, James ja Jeremia tulivat täysi-ikäisiksi. Josefiinan ja Jameksen palattua kotiin mikään ei ollut enää niinkuin ennen. 
James ja Josefiina riitelivät taas jälleen koko ajan. Josefiina oli loukkaantunut Jamekselle kun hän halusi palata takaisin. Sen takia Josefiina ei uskonut, että James rakastaisi häntä enää. 
James taas oli tullut siihen tulokseen, että heidän suhteellaan ei ollut tulevaisuutta.

Mutta tänä iltana Elisabeth ei ajatellut sisartaan, eikä Jamesta. Hänellä oli tärkeä ilta.
Jeremia oli pyytänyt hänet ulos kanssaan.
Sydän pamppaillen Elisabeth saapui Jeremian luokse.
Jeremia hymyili hellästi ja laskeutui polvilleen Elisabethin eteen.
Elisabethin sydän oli hypätä kurkkuun. Nytkö se vihdoin tapahtuisi?

 -Elisabeth Estella Grand, haluaisitko viettää loppuelämäsi kanssani ja samalla tehdä minusta maailman onnellisimman miehen? Jeremia sanoi polvistuttuaan ja avasi pienen rasian, jonka hän oli kaivanut taskustaan.

 -Tahdon, toden totta tahdon! Elisabeth kiljaisi.

Jeremian pujotettua sormus Elisabethin sormeen, Elisabeth riensi tulevan miehensä syleilyyn.
-Vaikka tämä on järjestetty avioliitto, tulen rakastamaan sinua enemmän kuin kukaan muu voisi koskaan rakastaa. Jeremia kuiskasi Elisabethin korvaan.
-Samat sanat. Elisabeth kikatti.

 Aamulla aikaisin Elisabeth riensi kertomaan sisarelleen uutiset.

-Ei voi olla totta! Menetkö sinä naimisiin? Josefiina äimisteli.
-Kyllä ja vielä tänä iltana! Elisabeth intoili.
-Haluatko sinä todella sitä? Josefiina ihmetteli.
-Vaikka, et ehkä usko. Minä rakastan häntä.
-No se on hyvä sitten, olen iloinen puolestasi. Josefiina sanoi.

 Ilta alkoi jo hämärtää ja vihkiseremodian oli aika alkaa. Paikalla oli vain Grandin perhe.
 Elisabeth mietti, että hän oli todella onnekas. Hän todella rakasti Jeremiaa ja heille tulisi loistava tulevaisuus yhdessä. Jeremia oli kultainen. Hän oli löytänyt Josefiinan ja Jameksenkin takaisin kotiin.
 -Minä Elisabeth Grand lupaan rakastaa sinua niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin.
-Minä Jeremia Eliot Hilrous lupaan...

 -Rakastan sinua eniten koko maalimassa. Jeremeia kuiskasi suudelmien välissä.

 -Nyt olemme oikea aviopari. Elisabeth kikatti.

Ellanoor ja Wiliam olivat pakahtua onnesta kun he katselivat pienen tyttärensä astelevan avioliiton satamaan.






















-Olen niin ylpeä sinusta. Wiliam sanoi tyttärelleen vihkiseremonian jälkeen.
-Kiitos isä. Olen todella onnekas kun minulla on näin rakastava perhe.






















-Ja nyt sinä Jeremia olet tämän talouden pää.
-Kiitos paljon herra Grand.

Nytkun Elisabeth meni naimisiin hänelle ja Jeremialle remontoitiin Wiliamin vanha makuuhuone. He omistaisivat nyt tämän talon.

 Viikko häiden jälkeen Josefiina ja James olivat vihdoin istahtaneet alas ja päättäneet jutella. Josefiinalla oli edelleen paljon surua sisällään ja Jameksesta tuntui, että he eivät ymmärtäneet toisiaan ollenkaan.

 -Oletko sinä nyt sitä mieltä, että minun pitäisi mennä tutustumaan siihen Yandan prinssiin? Eikö meillä ole tulevaisuutta mielestäsi? Josefiina kysyi katkerana.
-Sinulla ei ole tulevaisuutta kanssani. Etkö nyt voi ymmärtää, en voi taata sinulle hyvää elämää. James virkkoi.
-En voi uskoa, että sanot noin. Josefiina sanoi surullisena.
-Josefiina, koeta ymmärtää. Me olemme niin erilaisia.

 -Minusta on niin surullista katsoa kun te kaksi tappelette. Wiliam sanoi saapuessaan. Wiliam oli vanhetessaan hyväksynyt Josefiinan ja Jameksen seurustelun, mutta eikait siitä ollut hyötyä jos pari itse luovutti.

 -Minulla on teille molemmille asiaa. Koska, ette itse osaa päättää mitä elämällänne teette, vaikka olen antanut siihen mahdollisuuden. Niin nyt olen tehnyt järjestelyjä puolestanne. Wilam selitti.
 -James, olen järjestänyt sinulle työpaikan Yandan linnasta. Pääset hoitamaan heidän talousasioitaan. Kun taas sinä rakas tyttäreni muutat myös sinne. Niinkun ennen karkaamistasi olimme suunnitelleet sinun ja Terens Yandan kihlausta. Päätimme yrittää uudelleen. Wiliam kertoi.

-Vai niin. Josefiina sanoi ärtyneenä.

-Olen kiitollinen vaivannäöstänne herra Grand. James vastasi.

-Nyt viimeisen kerran James, oletko edelleen sitä mieltä, että meillä kahdella ei ole tulevaisuutta? Jos nyt lähden, se on virallista. Josefiina ärähti.

-Kyllä olen. Meillä oli hetkemme. James vastasi ja tunsi piston sydämmessään.

 Seuraavana päivänä sitä sitten odotettiin kyytiä Yandan valtakuntaan.

Yhdeksäs osa oli tässä. Vähän kesti kun oli paljon koulujuttuja, mutta nyt kaikki on hoidettu.
Mitä piditte tästä osasta?