7.Karkumatka

Aika vierähti nopeasti ja Josefiina, Elisabeth ja James tulivat teini-ikään.







































Elisabethillä meni kaikki aika erilaisten etikettien opetteluun. Hänestä oli tulossa perijä, joten hänen oli suhtauduttava kaikkeen sen mukaisesti. Elisabethiä harmitti, sen takia hän ei ollut enää läheinen siskonsa kanssa. Josefiinasta olisi kuulunut tulla perijä, miksi hänet valittiin?

Jameksella ei ollut valittamista. Kiitos Wiliamin hänkin oli oppinut lukemaan. Jamekselle oli opetettu myös paljon hyödyllisiä taitoja, kuten esineiden kunnostamista.
 James joutuikin usein avustamaan kotitöissä.

Josefiina taas ei ollut tyytyväinen mihinkään. Hänhän ei haluaisi, että hänen isänsä etsisi hänelle sulhasen.

 Illalla Josefiina asteli takapihalle arvatenkin löytävänsä sieltä Jameksen. Heidän välinsä olivat aika hyvät
 nykyään.

-HUI! Mistä sinä siihen tupsahdit. James säpsähti.
-Tuolta noin vain. Josefiina naurahti.

 -Minulla on tylsää. Sanoi Josefiina ja istahti nurmikolle James perässään.
-Eikös sinulla aina ole? James naurahti.
Josefiina pyöräytti silmiään, mutta jatkoi sitten.

 -Minua huolestuttaa.
-Mikäs?
-En haluaisi naimisiin jonkun vieraan kanssa. Sitäpaitsi on epäreilua, että minä joudun muuttamaan pois. Josefiina valitti.

 Josefiina nojautui Jamesta päin ja James säpsähti.
-Mutta tiedätkös? Elisabethillä on sama edessä. Hänellekin valitaan sulhanen. Sinä olet onnekkaampi minusta. Voit päästä vaikka kuningasperheeseen. Elisabeth ei, koska hän jää tänne asumaan. James selitti.
-Minä en haluasi kuningasperheeseen. Josefiina sanoi apeasti.
-Mitä, eikö se ollutkaan sinun unelmasi? James kysyi silmät pyöreänä.

 -Ei enään. Josefiina kiuskasi.
-Mikäs sinun unelmasi sitten nyt on? James kuiskasi takaisin.
-Haluan tulla onnelliseksi. Josefiina sanoi ja nousi ylös.






































James nousi myös ja halasi Josefiinaa. -Minä uskon, että sinusta tulee onnellinen.
-Tule aamulla heti noustuasi etupihalle. Silloin minä kerron sinulle mikä tekisi minusta onnellisen. Josefiina sanoi arasti.
James nosti hiukan toista kulmakarvaansa ja oli ihmeissään. -Öö, selvä.

 Aamulla James seisoi  pihalla ennenkuin kukaan muu oli talossa noussut ylös.
Jamesta ihmetytti miksi Josefiina oli halunnut hänet ulos tähän aikaan aamusta.
Josefiina asteli varmoin askelin Jameksen luokse vaikka häntä jänitti aivan hirveästi.
Josefiina tarttui hellästi Jamesta kädestä.
 -Sinulla oli asiaa. James sanoi hämillään Josefiinan eleestä.
-James minä en voi pidätellä tätä enää. En tiedä mitä sinä tunnet, mutta minä olen pakahtua lähelläsi.  Josefiina sanoi sydän pamppaillen.

 -Mitä sinä oikein tarkoitat? James sai sanottua kun hän tunsi miten kuumotus leivisi hänen poskilleen.

 Josefiina päätti olla sanomatta mitään ja painoi vain huulensa Jameksen huulille.
James ei vastustellut, mutta sai sitten sanottua: - Josefiina mitä sinä nyt?

 -James, minusta tuntuu, että olen rakastumassa sinuun.
-Mutta Josefiina, eihän se ole lainkaan sopivaa, me olemme eri kasteista. James sopersi samalla kun Josefiina suukotteli häntä pitkin kasvoja.
-Väitätkö, ettet tunne mitään minua kohtaan? Josefiina sanoi ärtyneenä.

 James nojautui taas Josefiinaa vasten ja suuteli häntä. Mitäs luulet? Minä olen rakastanut sinua alusta asti.

 Ollessaan täysin toistensa lumoissa nuoret eivät huomanneet kuka astui ovesta ulos.

 Wiliam oli todella järkyttynyt kun hän ymmärsi mitä hänen etupihallaan tapahtui.

 -Mitä te luulette tekevänne? Wiliam ärähti.
Samalla nuoret irrottautuivät äkkiä toisistaan.

 -I-isä, voin selittää. Josefiina aloitti.
-Tässä ei ole mitään seliteltävää. Tämmöinen ei käy alkuunsakaan ja sinä tiedät sen! Wiliam sanoi ärtyneesti.

 -Mikä sinä olet minulle sanomaan noin! Nyt on kyse minun elämästäni, ei sinun! Ettäs tiedät! Josefiina huusi kurkku suorana.

 -Nuori neiti! Miten sinä oikein puhut isällesi? Minä olen tämän perheen pää, tiedäppäs se.
-Ole mikä haluat. Minä en suostu mihinkään järjestettyyn avioliittoon. Minä haluan mennä naimisiin rakkaudesta. Josefiina vuodatti.


 -Rakkaudesta. Wiliam puhahti. Tiedätkö sinä muka mitä on rakkaus? Miten kuvittelit, että te kaksi pärjäisitte yhdessä? Teillä on eri yhteisluokka asema! Wiliam huusi.

-Anteeksi James, mutta niin se vain menee. Wiliam pahoitteli sanojaan.
- Ei se mitään. James sanoi vaisusti.

Illalla James pysähtyi Josefiinan ja Elisabethin huoneen kohdalla ja katsoi Josefiinaa suoraan silmiin.

-Tämä oli kait sitten tässä. James sanoi apeana.

-Ei takuulla ollut, minä lähden tänään, saat päättää tuletko mukaani vai jäätkö? Josefiina sanoi uhmakkaasti.

-Oletko tosissasi?

-Kyllä olen.

-Eikait siinä muukaan auta. En voi päästää sinua menemään yksin. James sanoi ja virnisti.

-Ihanaa! Minä todella rakastan sinua! Josefiina henkäsi.
-Niin minäkin sinua.
























Seuraavassa osassa nähdään miten Josefiina ja James pärjäävät kun he lähtevät kotoa.

6. Uutisia

 Josefiina jatkoi Jameksen kiusaamista. Siitä huolimatta James päätti, ettei anna sen musertaa itseään.
Hänestä tulisi vielä hieno mies, nyt kun oli saanut siihen tilaisuuden. James oli erittäin kiitollinen herra Grandille.

Usein James leikkikin yksin kuninkaallista. Olisi ollut turha pyytää kumpaakaan tyttöä leikkiin mukaan. Elisabeth oli kyllä ystävällinen, mutta hänkin oli hienostoperheen tytär ja sen huomasi  hänestä. Hän oli kohtelias, mutta ei vaivautunut oleskelemaan Jameksen kanssa. Josefiina, no sitä nyt ei tarvinnut edes ajatella.

 -Mitä sinä teet täällä? Sinulla ei ole mitään asiaa tänne!Josefiina huudahti kun James laskeutui alas huoneestaan.
-Huoneeni nyt sattuu olemaan huoneesi matkanvarrella. James puolustautui.

-Ai ihanko totta? En tiennytkään? Josefiina puuskahti.
-Minä en todellakaan aio kökkiä vain yläkerrassa sen takia, että se häiritsee sinua! James tiuskaisi.
-No oho, osaathan sinäkin sanoa vastaan. Nyt mene muualle. Josefiina sanoi koppavasti.
 Juurikun James ajatteli pääsevänsä Josefiinasta eroon tyttö ilmestyi isojen tyynyjen kanssa alakertaan ja mottasi toisella niistä Jamesia.
 -Hullu mitä sinä teet! James huudahti ja kaappasi toisen tyynyn lattialta ja huitaisi takaisin.
 Kesken tyynysodan kumpikaan ei huomannut, että Ellanoor lähestyi heitä.
 -Mitä te kaksi oikein teette?!Nyt ne tyynyt alas käsistänne! Ellanoor huusi.
 Molemmat lapset järkyttyivät huomatessaan kuka tuli.
-Mikä on homman nimi? Ellanoor kysyi.

-Ööh, ei mikään äiti. Josefiina sanoi ja väläytti ison hymyn äidilleen. James vain katsoi nolona varpaisiinsa.
-Olen sanonut sata kertaa, että tyynyihin ei saa koskea! Ja nyt rangaistukseksi James saa käydä viemässä roskat ja Josefiina sinun hommasi odottaa sinua huomenna! Ellanoor puhui hyvin vihaiseen sävyyn.
-Kyllä rouva, anteeksi. James sanoi. Josefiina vain nyrpisti nenäänsä samalla kun Ellanoor poistui.
-Hieno homma. James tuhahti Josefiinalle joka oli jäänyt hänen luokseen. Josefiina vain naurahti.

 Roskapussia hakiessaan Jamesia ärsytti. Hänestä tuntui kuin Josefiina pääsisi tästä kuin koira veräjästä vaikka hän sen aloittikin.

 James ei muutenkaan ymmärtänyt miksi Josefiina oli koko ajan hänen kimpussaan, jos hän ei kerran sietänyt häntä miksi hän sitten oli koko ajan hänen kimpussaan.

 Jos Josefiina on tuollainen jatkossakin niin Jamses mietti miten he tulisivat koko sen ajan toimeen kun he asuisivat yhdessä?

 Seuraavana päivänä Josefiinaa ei naurattanut enää yhtään.

 Rangaistukseksi Lucia oli keksinyt, että Josefiina voi pestä kylpyhuoneen.

Se näyttikin siltä kun sitä ei olisi ikinä pesty.

Sillä välin kun Josefiina pesi kylpyhuonetta Wiliam oli pyytänyt Lucian keittiöön

-Nyt kun lapsetkin ovat jo noin isoja me emme enää tarvitse sisäkköä. Wiliam keroi Lucialle.

-Saan siis potkut? Lucia sanoi ja nyrpisti epäuskoissaan nenäänsä.

-Niin no, tavallaan. Olen jo sopinut veljeni kanssa, että saat vanhan virkasi takaisin. Wiliam selitti.

Lucian kasvoille levisi iso hymy. 

-Kiitos paljon. Lucia sanoi onnellisena.

 Kylpyhuoneen pestyään Josefiina tömisteli huoneeseensa.

-Tiedätkö mitä? Minä sitten inhoan kotitöitä. Josefiina valitti siskolleen.
-No eiväthän ne kivoja ole. Elisabeth naurahti siskolleen.
 -Mutta minua hieman huolettaa. Elisabeth sanoi varovasti.
-Niin mikä? Josefiina kysyi ihmeissään.
 -No me täytämme kohta viisitoista ja kohta vanhemmat päättävät perillisen ja sulhasen sitä myötä. Elisabeth sanoi itkuisena.
-Niin. Josefiina huokaisi ja jatkoi.
-Minä en halua naimisiin kenenkään kanssa ketä en rakasta. Enkä halua lähteä tästä talosta.
-Niin, en minäkään. Mutta toinen meistä lähtee. Elisabeth huokaisi.

 Elisabeth oli harvinaisen oikeassa. Samana iltana Wiliam kutsui heidät kaikki alakertaan.

 Wiliam ilmoitti, että Elisabethistä tulisi perijä ja tälle etsittäisiin tavan mukaan sulhanen niinkuin myös Josefiinalle. James sai jatkaa oloaan ihan niinuin tähänkin asti.

 Josefiinaa kismitti. Hän olisi halunnut perijäksi. Miksi Elisabethistä oli valittu perijä? Hänhän oli paljon vahvempi luonteinen kuin siskonsa?

 Josefiina ei ymmärtänyt, mutta juuri sen takia Elisabethistä oli tullossa perijä. Josefiina pärjäisi paremmin maailmalla. Elisabethin oli hyvä jäädä kotiin.

 Josefiina marssi kiukkuisena huoneeseensa. Hänhän ei kenenkään sätkynukeksi alentuisi.

 Niin oudolta kun se kuulostikin niin James tunsi piston sydämmessään kun kuuli, että Elisabethistä tulisi perijä. Se olisi Josefiinalle varmasti kova pala.
Niinpä James laskeutui hitaasti huoneestaan Josefiinan luokse kun tämä tömisteli yläkertaan.

 -Mitä nyt? Tulitko ilkkumaan? Josefiina niiskaisi.
-En. Ajattelin, että haluaisit juttu seuraa. James sanoi rohkeasti.

Josefiina oli vähän epäröivä, mutta oli iloinen kun James tuli.

-Minusta on vain niin epäreilua. En halua naimisiin kenenkään vieraan kanssa. Enkä halua muuttaa pois täältä. Josefiina vuodatti ja tirautti pari kyyneltä.

Yht´äkkiä James tarttui Josefiinasta kiinni ja veti tytön isoon halaukseen. 

-Kyllä sinä pärjäät sinä olet vahva. James sanoi ja puristi tyttöä kädestä.

-Kiitos. Josefiina kuiskasi hiljaa.