2. Odotusta

 Seuraava viikko alkoi hiljaisissa merkeissä. Ellanoor ja Wiliam tuskin puhuivat toisilleen. Wiliamia ärsytti kovin Ellanoorin pari-iltaa sitten tekemä purkautuminen. Olihan se positiivistä muutosta, että neiti edes suvaitsi ilmaista oman mielipiteensä. En todellakaan halua lapsia tälläiseen kireään ilmapiiriin.

Niinpä Wiliam keskittyi täysin muihin hommiin. Hän päätti, että Ellanoor saisi ruveta harjoittelemaan pianon soittoa. Kun hän nyt niin kovin koitti elää niin täydellistä elämää niin kyllä täydellisen seurapiiri vaimon pianoa pitäisi osata soittaa.

Ellanoor oli vaitonainen taas jostain aivan muusta syystä. Häntä jännitti kovasti. Hänellä olisi tärkeää asiaa Wiliamille, eikä tiennyt miten kertoisi sen. Hän pelkäsi, että Wiliam hermostuisi.

Wiliam oli niin etäinen nykyään. Aluksi hän koitti olla niin mieliksi Ellanoorille, mutta nyt hän puhui vain jos oli tarvetta. Hän opetti nyt pianon soittoa Ellanoorille ja oli hyvin tiukka sävyinen.

 Hetken mietittyään Ellanoor nousi pianon äärestä.
-Mitä nyt? Miksi lopetit? Wiliam tiuskaisi.
-Minulla on asiaa. Ellanoor sanoi hennolla äänellä.
Wiliam kurtisti kulmiaan ja sanoi sitten: - No sano sitten.

 -Tuota, en oikein tiedä miten sanoisin tämän, mutta.. Ellanoor selitti perhosten läpättäen vatsassaan.
-Minä olen raskaana. Hän tokaisi lopulta.
Wiliam käänsi katseensa pois. Hän oli niin järkyttynyt. Juurihan he olivat vasta riidelleet tästä asiasta ja nyt kuitenkin siitä tulisi totta.
 -Sehän hienoa. Wiliam tokaisi.
-Lopetetaan harjoitukset tältä päivältä. Wiliam jatkoi ja paineli tiehensä.

Se päivä meni taas mykkäkoulua pitäessä. Seuraavan päivän iltana Ellanoor katseli miestään joka vain luki. He eivät olleet vieläkään vaihtaneet yhtään sanaa. Ellanoor tunsi kuinka kyyneleet pyrkivät hänen silmäkulmiinsa. Hänellä oli masentava olo ja hänestä tuntui kun oksennus olisi taas pyrkimässä hänen kurkkuunsa.

 Wiliam huomasi sivusilmällään vaimonsa vavahtelevan olemuksen ja tunsi pistoksen sydämmessään.

 Niinpä hän jätti kirjansa ja asteli vaimonsa luokse ja tarttu häntä kädestä.
-Anteeksi, olen typerys. Tietenkin sinulla on huono olo ja minun reaktioni ei paranna sitä yhtään. Wiliam selitti.

 Ellanoor meni vähän hämilleen moisesta, mutta ei pistänyt silti pahakseen kun Wiliam veti hänet lähelle itseään ja pussasi poskelle.

Ellanoorin pahoinvoinnit kun lisääntyivät niin Wiliam käski Ellanoorin huoneeseensa. 

-Tästä lähin sinä nukut täällä minun kanssani. Wiliam töksäytti.

-Mutta miksi ihmeessä? Ellanoor ihmetteli.

-Ensiksikin siksi, että olet vaimoni ja niin kuuluu tehdä ja toiseksi haluan valvoa, että raskautesi sujuu hyvin. Wiliam selitti ja painoi korvansa Ellanoorin vatsaakohti.

 Ellanooraa ujostutti tuo tunteiden palo, jonka Wiliam sai hänesä aikaan tunnustelemalla hänen vatsakumpuaan.

 Ehkä se johtui raskauden aikana lisääntyneistä hormoneista. Tämähän oli järjestetty avioliitto, ei hän voisi tuntea mitään muuta kuin velvollisuutta tätä miestä kohtaan.

 Mutta väkisinkin hänen suunsa kaartui hymyyn kun Wiliam silitteli hänen vatsaansa.

 -Tule, mennään lepäämään. Wiliam sanoi hymyillen.

 -Mitenköhän kaikki tulee sujumaan? Ellanoor sanoi ja huokaisi.

 -Älä turhaan huolehdi, kaikki tulee menemään hyvin. Sinusta tulee mahtava äiti ja minusta rohkaiseva isä. Wiliam selitti ja hymyili leveästi.

 -Tules tänne vaimoseni. Wiliam huudahti ja kaappasi vaimonsa isoon halaukseen.
Ellanoor punastui aivan tulipunaiseksi, mutta tunsi itsensä onnelliseksi ensimmäistä kertaa elämässään.

Raskauden edetessä Wiliam päätti, että Ellanoorin olisi aika kehittää myös loogisia taitojaan ennen lapsen tuloa. Niinpä hän tilasi heille shakkipöydän. Wiliamista vain välillä tuntui, että hän sitä loogista ajattelua tarvitsi enemmän kuin Ellanoor.

Eräänä kauniina iltana Wiliam päätti viedä Ellanooran puistoon.

 -Ajattelin, että sinun on vihdoinkin aika haukata raitista ilmaa. Wiliam sanoi hymyissä suin.
-Oi Wiliam. Ellanoor huokaisi syvään.
 -Tule mennään katselemaan tähtiä! Ellanoor huudahti.


 Wiliam hymyili samalla kun hänen vaimonsa osoitteli innoissaan tähtiselle taivaalle. Olikohan tosiaankin saanut sulatettua tuon jääkuningattaren sydämmen. Siihen tarvittiinkin paljon aikaa ja kärsivällisyyttä.
 Vai olisiko lapsi sittenkin ollut vastaus kaikkiin heidän ongelmiinsa?

 Wiliamista ainakin tuntui, että Ellanoor hymyili tavallista enemmän kuin ennen. Nyt kun he olivat löytäneet jonkun laisen ymmärryksen väliltään he tekivät usein pitkiä kävelyretkiä luontoon.

 Useimmiten Ellanoor unohtui vain tunnustelemaan mahassaan olevia pieniä potkuja. Wiliamia hymyilytti. Ellanoor vaikutti sentään odottavan innolla esikoistaan, toisinkuin useimmat kuningasperheiden äidit. Heille se oli vain velvollisuutta.

 -Tämä lapsi tulee olemaan rakastettu. Wiliam leperteli vaimolleen.

 -Toivon sitä todella. Minä ainakin rakastan sitä jo nyt. Ellanoor huokaisi.

 Illalla Wiliam ja Ellanoor istuivat jännittyneenä sohvalla.

 -Minusta tuntuu, että pikkuinen syntyy pian. Ellanoor sanoi vaisusti.
-Niinkö? Sehän olisi ihanaa. Wiliam vastasi.

 -Minua jännittää aivan kamalasti. Ellanoor valitti.
-Älä huolehdi, hyvin se menee. Wiliam koitti rauhoitella vaimoaan.

 Yöllä Ellanoor heräsi katselemaan tähtiä ikkunasta. Minä olen niin varma, että tulet sieltä pian pikkuinen.

 Eikä mennyt kauaakaan kun aamulla Ellanoor heräsi kamaliin synnytys polttoihin.

 -Wiliaam!Wiliaam! Äkkiä tänne! Ellanoor huusi tuskissaan.
-Mitä nyt? Unen tokkurainen mies sanoi.
 -Se syntyy nyt!
-Mitä? Nytkö?! Wiliam säikähti.
 -Juuri nyt! Ellanoor huusi.

Toinen osa valmis!