3. Vieras

Hei, tässä on nyt kolmas osa. Selvennöksi vain, että kuvalle tarkoitettu teksti on kuvan alapuolella.





Yllätyksekseen Ellanoor olikin synnyttänyt kaksi tyttö lasta. Hän oli ollut hiukan hämillään, mutta onnellinen. Vähän harmissaan hän kyllä oli kun ei ollut poikaa tullut. He nyt kuitenkin olivat aika huomattavassa asemassa Wiliamin kanssa ja olisi tärkeää, että perheeseen syntyisi poika lapsi.

 Kuukaudet kuluivat nopeasti ja Elisabethista ja Josefiinasta kasvoi taaperoita. Ellanoor ja Wiliam olivat kyllä ihan onnellisia, mutta Ellanoor oli aika väsynyt. Kaksi lasta vei paljon voimia ja Wiliam kun ei halunnut apulaisia kotiinsa. Ellanoor halusi kovasti pojan, mutta kahden lapsen kanssa hän ymmärsi, ettei jaksaisi enää yhtään enempää. Häntä hiukan harmitti.

Wiliam oli remontoinut lukusalin tyttöjen huoneeksi. Se oli kyllä turhan kaukana heidän makuuhuoneestaan, koska öisin oli rasittavaa juosta yläkertaan kun kuuli tyttöjen huutavan.

 Eräänä iltana Wiliam näki ikkunasta kun selvästi tutuhkon näköinen nainen astui hevosvauniusta heidän pihalleen. Wiliam kiirehti naista vastaan. Hän ei saanut kyllä millään päähänsä mistä tunsi tämän. Ilmeisesti kumminkin jostain kuningaskunnasta kun hevosvaunuissa oli iso vaakuna.
 -Päivää, olette varmaankin Wiliam Grand. Otaksun. Nainen aprikoi.
-Kyllä, tuota olletteko te kenties... Wiliam aloitti.
-Äiti! Ellanoor huudahti ovelta.
-Mutta Ellanoor! Nainen huudahti iloisesti.
 -Niin tosiaan. Olen Matleena Tower. Nainen ojensi kätensä Wiliamille.
-Aivan, taisin ymmärtää. Wiliam sanoi kohteliaasti ja hymyili päälle.
 Tarkemmin katsottuna Ellanoor oli aivan Matleenan näköinen.
-Äiti, mitä sinä teet täällä? Ellanoor kysyi.
-Tulin tietenkin katsomaan tytärtäni.
Ellanoor nyrpisti nenäänsä ja sanoi: -Vai niin.
 -Sinusta ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kuin muutit tänne. Matleena sanoi ja loi katseen Ellanooriin.
-Ei niin. Eikä sillä niin väliä. Ellanoor jatkoi.
-Tiedätkö miltä tuntuu kuulla seurapiireissä, että tyttäreni on saannut lapsia, mutta minä en siitä tiedäkkään? Matleena sanoi ja loi nyt myös silmäyksen Wiliamiin.

-Anteeksi teidän majesteettinne. Meidän olisi pitänyt ilmoittaa teille. Minä jätän nyt teidät juttelemaan keskenänne. Wiliam vastasi ja poistui sisälle.
 Ellanoor loi katseensa Matleenaan ja sanoi:- Anteeksi äiti. Minä olin vain niin vihainen.
-Mistä? Matleena loi hämmentyneen ilmeen tyttäreensä.
-Ennalta määrätystä avioliitosta ja siitä, että minä jouduin muuttamaan pois kotoa. Ellanoor selitti nolona.
 -Mutta Ellanoor, kyllähän sinä tiedät, että poika perii aina perheen.
-Kyllä, kyllä...
-Ja eikös teillä mene ihan hyvin Wiliamin kanssa? Matleena kysyi.
-Kyllä, meillä menee oikein hyvin. Mutta meilläkin oli omat alkuvaikeutemme.Ellanoor sopersi.
-Rakastatko sinä Wiliamia? Matleena kysyi ja loi odottavan katseen Ellanooraan.
-Ööh, en minä oikein tiedä. Pidän ainakin kovasti. Minulla on suuria tunteita sydämmessäni, mutta en uskalla päästää niitä vapaaksi.
-Tiedätkö, sekin, että pidät hänestä kovasti on jo paljon. Ja jos on edes mahdollisuus, että rakastat häntä niin ilmaise se hänelle. Se, että avioliitossa on rakkautta... Se helpottaa teidän molempien elämää paljon. Matleena sanoi ja hymyili hennosti.
Ellanoor hymyili ja mietti tarkoittiko äiti rakkaudella isää. Hänestä tuntui, että äiti ei rakastanut isää. Isä oli niin kylmä. Hän keskittyi vain hallitsemiseen ja lasten piti olla täydellisiä. Ellanoor mietti ja oli sitä mieltä, että lapsena häneltä oltiin vaadittu liikoja. Eikait se äidin vika ollut.
 Sisällä Matleena meni juttelemaan Wiliamille.
-Tervetuloa kotiimme. Majesteetti. Wiliam sanoi.
-Ajattelin viipyä pari päivää, jos se käy teille? Matleena ilmoitti.

 -Kyllä. Se sopii oikein hyvin. Wiliam sanoi ja tunsi kuinka hikinorot nousivat hänen otsalleen. Tälläisiin tilanteisiin häntä ei oltu koulutettu.

Illalla Matleena katseli paikkoja itsekeen ja oli hiukan kauhissaan kun heillä ei ollut taloudenhoitajaa eikä piikoja.Miten Ellanoor oli ikinä sopeutunut tähän, heidän valtakuntansa loistosta. Hän pikkuhiljaa ymmärsi, että Ellanooralla oli ollut syytäkin olla vihainen. Wiliam vaikutti silti ihan kunnon mieheltä. Hän sentään kunnioitti Ellanooraa. Toisinkuin hänen miehensä.

 -Tässä nämä nyt ovat, tyttäremme. Ellanoor sanoi  äidilleen, joka oli tullut katsomaan lapsen lapsiaan.
Wiliam huomasi nyrpistyksen Matleenan kasvoilla kun hän huomasi, että molemmat lapset olivat tyttöjä.
Wiliamia hiukan ärsytti, tyttö tai poika. He olivat kuiteskin hänen rakkaita lapsiaan. Sukupuolella ei ollut väliä.

Hän muisti miten oli harmistunut kun Ellanoor sai tytöt käsivarsilleen ja oli selvästi pettynyt kun molemmat lapset olivat tyttöjä. Hän itse oli ollut niin ylpeä kahdesta pienokaisesta. Wiliam laski Josefinan lattialle ja suuntasi itse alakertaan. Matleena saisi ilmaista mielipiteensä tyttärelleen, hän ei sietäisi kuulla kun hänen lapsiaan arvosteltiin.

 -Ellanoor!
-Niin äiti?
-Tiedäthän kuinka tärkeää on saada poika taloon? Matleena sanoi vakavalla äänellä.
-Kyllä äiti, mutta tiedätkös, se ei ole minusta kiinni tuleeko sieltä tyttö vai poika. Sinulla sattui olemaan hyvä tuuri, että ensimmäinen lapsesi oli poika. Mitä väliä sillä on saanko minä poikaa vai en. Emme kuitenkaan hallitse tätä maata. Ellanoor sanoi kipakasti.

 Matleena huokaisi ja sanoi sitten: - Ette ehkä hallitsijoita, mutta olette herttua pariskunta. Miehelläsi on myös suuri asema tässä yhteiskunnassa.
-Tiedän kyllä asemamme äiti. Olen koittanut tehdä kaikkeni, että olen sen aseman arvoinen. Ellanoor huokaisi.
-Minä menen nyt alakertaan, tule pian perässä. Ellanoor sanoi ja poistui.

 Ellanoorin mentyä Matleena nosti Josefinan syliinsä ja mietti: Olethan sinä aika suloinen tyttönen, ihan niinkuin siskosikin.

 Tärkeintähän kuitenkin on, että teistä tulee onnellisia. Matleena mietti. Poikana olisi helpompaa, pääsisi automaattisesti perijäksi eikä tarvitsisi muuttaa muualle. Tyttönä taas, joutuisi naitetuksi jonnekkin. Ellanoorilla on käynyt hyvä tuuri. Minua niin jännitti kun Arthur valitsi itse Riverwievin kuninkaan kanssa Wiliamin ja Ellanoorin avioliitosta.

-Toivottavasti teitä odottaa onnellinen tulevaisuus. Matleena kuiskasi tyttöjen korville.

 Matleena katsoi hiukan oudoksuen kun näki Wiliamin keittiössä.

 -Ellanoor, miksi Wiliam laittaa ruokaa? Matleena kysyi kohottaen samalla toista kulmaansa.
-Koska meillä ei ole kokkia. Ellanoor vastasi.
-Mutta Ellanoor! Sinä olet nainen ja sinun pitäisi siinä tapauksessa hoitaa keittiötyöt.

 -Me sovimme jo heti ensimmäisenä iltana kun muutin tänne, että minä en koske kattiloihin. Ellanoor täsmensi.
-Enhän minä edes osaa laittaa ruokaa. Eikä minulla ole siihen mitään hinkua.

 -Kultaseni, vaikka Wiliam onkin sinulle niin kiltti. Sinä, et saa unohtaa sinun rooliasi. Sinä olet vaimo ja sinun täytyy hoitaa vaimon velvollisuudet. Matleena puhui vakava ilme kasvoillaan.

Keittiössä kokkaileva Wiliam oli aivan kauhuissaan. Häntä pelotti tuo anoppi. Tuntui, että hänellä oli paljon sanottavaa, mutta mitään hän ei sanonut Wiliamille vaan Ellanooralle.  Olihan hän Ellanoorin äiti, mutta Wiliam oli tämän perheen pää ja vastuussa tämän perheen ratkaisuista. Toisaalta Wiliam oli onnellinen, ettei Matleena tullut sanomaan hänelle mitään, koska hän ei uskaltaisi sanoa tälle vastaan. Vaikka hän olikin mies niin Matleena oli silti kuningatar ja täten häntä korkeammassa kastissa.

-Tässä olkaa hyvä. Wiliam ojensi annoksen anopilleen.

 Ellanoor siirtyi takkahuoneeseen syömään, koska tarvitsi hengittämis tilaa hetkeksi.

 Wiliam oli mulkaissut Ellanooria pahasti siitä hyvästä, että joutui jäämään kahden tämän äidin kanssa, mutta Ellanoor ei jaksanut välittää. Hän oli aivan liian väsynyt.

 Wiliamin näytettyä Matleenalle hänen yöpymispaikkansa hän löysi vaimonsa katselemasta apeana ulos ikkunasta.
-Ellanoor. Hän sanoi vaisusti.

 -Oi Wiliam. Ellanoor sai sanotuksi ja kapsahti miehensä olkapäille.

 -Minä en millään jaksaisi häntä nyt. Ellanoor valitti vaisusti.
-Ymmärrän, mutta hän on äitisi. Sinun on annettava hänelle mahdollisuus. Wiliam sanoi ja suuteli Ellanooraa.

 -Kestämme yhdessä. Wiliam kuiskasi.
-Minä rakastan sinua. Ellanoor kuiskasi miehensä korvaan. Nyt hän aikoi antaa mahdollisuuden tunteilleen, niinkuin äiti oli neuvonut.

Wiliam säpsähti.
-Mitä? Hän sai sanottua.
-Minä todellakin rakastan sinua. Ellanoor henkäisi uudelleen.
-Niin minäkin sinua. Olen rakastanut jo kauan. Wiliam vastasi.
Tarvittiinko aina jokin ulkoinen tekijä, että Ellanoorin tunteet saataisiin hereille. Wiliam mietti.


Seuraavaa osaa odotellessa.