7.Karkumatka

Aika vierähti nopeasti ja Josefiina, Elisabeth ja James tulivat teini-ikään.







































Elisabethillä meni kaikki aika erilaisten etikettien opetteluun. Hänestä oli tulossa perijä, joten hänen oli suhtauduttava kaikkeen sen mukaisesti. Elisabethiä harmitti, sen takia hän ei ollut enää läheinen siskonsa kanssa. Josefiinasta olisi kuulunut tulla perijä, miksi hänet valittiin?

Jameksella ei ollut valittamista. Kiitos Wiliamin hänkin oli oppinut lukemaan. Jamekselle oli opetettu myös paljon hyödyllisiä taitoja, kuten esineiden kunnostamista.
 James joutuikin usein avustamaan kotitöissä.

Josefiina taas ei ollut tyytyväinen mihinkään. Hänhän ei haluaisi, että hänen isänsä etsisi hänelle sulhasen.

 Illalla Josefiina asteli takapihalle arvatenkin löytävänsä sieltä Jameksen. Heidän välinsä olivat aika hyvät
 nykyään.

-HUI! Mistä sinä siihen tupsahdit. James säpsähti.
-Tuolta noin vain. Josefiina naurahti.

 -Minulla on tylsää. Sanoi Josefiina ja istahti nurmikolle James perässään.
-Eikös sinulla aina ole? James naurahti.
Josefiina pyöräytti silmiään, mutta jatkoi sitten.

 -Minua huolestuttaa.
-Mikäs?
-En haluaisi naimisiin jonkun vieraan kanssa. Sitäpaitsi on epäreilua, että minä joudun muuttamaan pois. Josefiina valitti.

 Josefiina nojautui Jamesta päin ja James säpsähti.
-Mutta tiedätkös? Elisabethillä on sama edessä. Hänellekin valitaan sulhanen. Sinä olet onnekkaampi minusta. Voit päästä vaikka kuningasperheeseen. Elisabeth ei, koska hän jää tänne asumaan. James selitti.
-Minä en haluasi kuningasperheeseen. Josefiina sanoi apeasti.
-Mitä, eikö se ollutkaan sinun unelmasi? James kysyi silmät pyöreänä.

 -Ei enään. Josefiina kiuskasi.
-Mikäs sinun unelmasi sitten nyt on? James kuiskasi takaisin.
-Haluan tulla onnelliseksi. Josefiina sanoi ja nousi ylös.






































James nousi myös ja halasi Josefiinaa. -Minä uskon, että sinusta tulee onnellinen.
-Tule aamulla heti noustuasi etupihalle. Silloin minä kerron sinulle mikä tekisi minusta onnellisen. Josefiina sanoi arasti.
James nosti hiukan toista kulmakarvaansa ja oli ihmeissään. -Öö, selvä.

 Aamulla James seisoi  pihalla ennenkuin kukaan muu oli talossa noussut ylös.
Jamesta ihmetytti miksi Josefiina oli halunnut hänet ulos tähän aikaan aamusta.
Josefiina asteli varmoin askelin Jameksen luokse vaikka häntä jänitti aivan hirveästi.
Josefiina tarttui hellästi Jamesta kädestä.
 -Sinulla oli asiaa. James sanoi hämillään Josefiinan eleestä.
-James minä en voi pidätellä tätä enää. En tiedä mitä sinä tunnet, mutta minä olen pakahtua lähelläsi.  Josefiina sanoi sydän pamppaillen.

 -Mitä sinä oikein tarkoitat? James sai sanottua kun hän tunsi miten kuumotus leivisi hänen poskilleen.

 Josefiina päätti olla sanomatta mitään ja painoi vain huulensa Jameksen huulille.
James ei vastustellut, mutta sai sitten sanottua: - Josefiina mitä sinä nyt?

 -James, minusta tuntuu, että olen rakastumassa sinuun.
-Mutta Josefiina, eihän se ole lainkaan sopivaa, me olemme eri kasteista. James sopersi samalla kun Josefiina suukotteli häntä pitkin kasvoja.
-Väitätkö, ettet tunne mitään minua kohtaan? Josefiina sanoi ärtyneenä.

 James nojautui taas Josefiinaa vasten ja suuteli häntä. Mitäs luulet? Minä olen rakastanut sinua alusta asti.

 Ollessaan täysin toistensa lumoissa nuoret eivät huomanneet kuka astui ovesta ulos.

 Wiliam oli todella järkyttynyt kun hän ymmärsi mitä hänen etupihallaan tapahtui.

 -Mitä te luulette tekevänne? Wiliam ärähti.
Samalla nuoret irrottautuivät äkkiä toisistaan.

 -I-isä, voin selittää. Josefiina aloitti.
-Tässä ei ole mitään seliteltävää. Tämmöinen ei käy alkuunsakaan ja sinä tiedät sen! Wiliam sanoi ärtyneesti.

 -Mikä sinä olet minulle sanomaan noin! Nyt on kyse minun elämästäni, ei sinun! Ettäs tiedät! Josefiina huusi kurkku suorana.

 -Nuori neiti! Miten sinä oikein puhut isällesi? Minä olen tämän perheen pää, tiedäppäs se.
-Ole mikä haluat. Minä en suostu mihinkään järjestettyyn avioliittoon. Minä haluan mennä naimisiin rakkaudesta. Josefiina vuodatti.


 -Rakkaudesta. Wiliam puhahti. Tiedätkö sinä muka mitä on rakkaus? Miten kuvittelit, että te kaksi pärjäisitte yhdessä? Teillä on eri yhteisluokka asema! Wiliam huusi.

-Anteeksi James, mutta niin se vain menee. Wiliam pahoitteli sanojaan.
- Ei se mitään. James sanoi vaisusti.

Illalla James pysähtyi Josefiinan ja Elisabethin huoneen kohdalla ja katsoi Josefiinaa suoraan silmiin.

-Tämä oli kait sitten tässä. James sanoi apeana.

-Ei takuulla ollut, minä lähden tänään, saat päättää tuletko mukaani vai jäätkö? Josefiina sanoi uhmakkaasti.

-Oletko tosissasi?

-Kyllä olen.

-Eikait siinä muukaan auta. En voi päästää sinua menemään yksin. James sanoi ja virnisti.

-Ihanaa! Minä todella rakastan sinua! Josefiina henkäsi.
-Niin minäkin sinua.
























Seuraavassa osassa nähdään miten Josefiina ja James pärjäävät kun he lähtevät kotoa.