Prologi

Aurinko paistaa Riverwievissä kauniisti ja linnut laulaa. Kaikille aamu ei suinkaan ole niin ihana.

Ellanoor on juuri mennyt naimisiin Wiliam Grandin kanssa. Ei Wiliamissa niinkään mitään vikaa ole, mutta Ellano or ei tunne häntä ollenkaan. Wiliamin ja Ellanoorin isät olivat päättäneet tämän keskenään. Wiliamin isä on Riverwievin kuningas ja Ellanoorin isä on Appaloosa Plainsin kuningas. Ei siinä nuorilla ollut paljon vastaan väittämistä. Järjestetyt avioliitot ovat kyllä aika yleisiä täälläpäin, mutta ei se silti tuntunut mukavalta. Naimisiin ilman rakkautta, onko siinä mitään järkeä?

Ellanoorin piti muuttaa Riverwieviin koska hänen isoveljensä perinteen mukaan perisi isän ja hänen pitäisi jatkaa kuninkuutta. Ja Wiliamkin joutui muuttamaan pois kuninkaan linnasta kun hänen isoveljensä perisi hänen isänsä. Tästä syystä Wiliamille rakennutettiin oma linna ja hänestä ja Ellanoorista tehtiin herttua-pari.

-Tässä tämä nyt on. Ei kovin loistoisa, pidän yksinkertaisesta. Wiliam selitti otsarypyssä juuri saapuneelle Ellanooralle.

Ellanoor hymyili jäykästi. Hänen olisi tehnyt mieli purskahtaa itkuun. Hän oli juuri täyttänyt kaksikymmentä vuotta ja heti hänet oli pakotettu naimisiin. Olisihan hänelle toki pahemminkin voinut käydä, Wiliam oli komea ja samanikäinen kuin hän itse. Jotkut joutuivat naimisiin paljon vanhemman miehen kanssa.

Olihan tämä suuri muutos. Ellanoor oli asunut koko lapsuutensa paljon isommassa ja hienommassa linnassa. Hänellä oli oma palvelija. Täällä ei ollut yhtäkään palvelijaa tai palvelusneitoa tai puutarhuria. Wiliam oli täysin pihi Ellanoorin mielestä. Vaikka heillä toki olisi ollut varaa niihin.

 -Tässä on sinun huoneesi. Wiliam esitteli Ellanoorille linnan ylimmän huoneen. Se oli pieni ja kylmä.
Ei voi olla totta! Ellanoor ajatteli. Hetki sitten hän oli hieno prinsessa joka sai mitä halusi. Nyt hänellä on tälläinen pieni, kylmä ja  pimeä huone.
Oikeastaan Ellanoor ei ollut mikään hirveä hienostelija. Hän oli aina ollut ystävällinen palvelusneidoille, mutta hänelle oli opetettu arvonsa. Ja nyt hänen kuuluisi olla kaunis edustusvaimo. Mies oli perheenpää ja Ellanooran olisi kunnioitettava nyt Wiliamin päätköksiä ja tuettava niitä. Oli hän niistä mitä mieltä vain.

Ellanoor oli aivan hiljaa ja seurasi miestään takaisin alakertaan.

-Tässä on minun huoneeni. Jos sinulla on asiaa, voit tulla tänne kun koputat oveen. Luonnollisesti sinäkin saat välillä viettää aikaa täällä. Wiliam sanoi kyllästyneen kuuloisena.

Ellanoorin kävi miestä vähän sääliksi. Eihän tämä ollut tällekkään helppoa. Hänen pitäisi olla nyt perheenpää ja kannettava vastuu hänenkin teoistaan. 

Wiliam raukka oli kuvitellut pääsevänsä irti perheensä kahleista kun hänen veljestään tuli uusi kuningas, mutta ei!

 Sinä yönä Ellanooraa väsytti hyvin paljon. Häntä jännitti kovin tuleva, miten arki lähtisi sujumaan Wiliamin kanssa. Hyvänen aika sentään! Hän on nyt vaimo ja hänen täytyy käyttäytyä siten kun kunnon vaimon kuuluu käyttäytyä. Se tulisi olemaan outoa. Ennen hän oli auktoriteetti muille ja nyt Wiliam olisi hänelle.

 Aamulla Wiliam heräsi aikaiseen tekemään aamupalaa hänelle ja Ellanooralle. Hänen mielestään ruuanlaitto kuuluisi naisille, mutta Ellanoor oli aamulla ollut toista mieltä. Heillä oli ollut pitkä keskustelu siitä pitäisikö heille ottaa kokki vai ei. Ymmärsihän Wiliam Ellanooria, hän oli koko elämänsä saanut kaiken vain sormiaan napsauttamalla ja nyt hän joutuisi tekemään kaiken itse. Olihan Wiliamkin saanut kaiken haluamansa. Mutta häntä ahdisti suuri ihmisjoukko ympärillä.

Kyllä heillä rahat riittäisi vaikka sataan palvelijaan, mutta ei hän halunnut kotiinsa heitä. Hän halusi, että tämä oli hänen kotinsa, hän ei halunnut, että kukaan palvelee häntä.

 Wiliamia jännitti. Hänen pitäisi nyt ottaa johto tästä taloudesta. Hän haluaisi vain elää rauhallisesti ja herätä silloinkun huvittaa. Ja kulkea missä vaatteissa huvittaa. Hänen oli pitänyt maanitella ja lopulta jopa käskeä  Ellanoor yöpuvussa aamupalalle. Miksi ihmeessä aamupalalle pitäisi tulla hieno mekko päällä? Ellanoor oli nyt hänen vaimonsa, ei hänen tarvitsisi olla niin muodollinen.

 Ensimmäinen yhteinen aamu meni aika hiljaa istuen ja mutustellen omaa ruokaansa.
Ellanooraa ahdisti kun hän oli niin vähäisissä pukeissa. Olihan Wiliam nyt hänen miehensä, mutta eilenhän he vasta olivat kunnolla tavanneet.

-Voisitko sinä korjata pöydän? Wiliam kysyi kohteliaasti vaimoltaa.

-Voinhan minä, mutta miksi ihmeessä täällä ei ole palvelus neitoja? Minä olen prinsessa en mikään palvelusneito! Ellanor kysyi tiukkaan sävyyn.

 -Siksi koska minä en halua tänne ketään vieraita. Olen kyllästynyt hienostelevaan elämään. Wiliam sanoi ja korotti hieman ääntään. Häntä hieman ärsytti tuo hienosteleva asenne.
 -Hyvä on minä tiskaan. Ellanoor tuhahti.
 Wiliam katseli kun Ellanoor tiskasi. Mitäköhän tästä tulisi? Tulisivatko he koskaan rakastamaan toisiaan?
 Ellanoor oli täysin kypsä. Tiskata, voiko tämä olla totta? Hän ei ollut ikinä tiskannut.
 Iltapäivällä Wiliam ja Ellanoor viettivät aikaa yhdessä oleskelu huoneessa. Tunnelma oli kyllä hiukan jännittynyt. He keskustelivat mitä he haluaisivat tulevaisuudelta ja mitä heiltä odotettiin.
 Wiliam katsoi vaimoaan, hän näytti todella surulliselta. Olihan se ymmärrettävää. Ellanoorallakin olisi omat velvollisuutensa. Hän tiesi, että heidän pitäisi saada perijä tähänkin talouteen. Mikä stressasi molempia nuoria, koska he eivät olleet vielä edes suudelleet toisiaan.

Keskustelun jälkeen Ellanoor tunsi itsensä väsyneeksi. Hän riisui painavan mekkonsa yltään ja päätti levätä hiukan. Hän jätti päälleen alusasunsa, koska ajatteli ettei Wiliam tulisi häntä etsimään. Ei olisi sopivaa näyttäytyä miehelle tässä asussa.

 Hetken istuttuaan Ellanoor säpsähti. Hän kuuli portaista askelia.
Voi, ei. Se olisi Wiliam.
-Odota, älä tule vielä. Minulla ei ole kuin alusasu päällä! Ellanoor hätääntyi.

 Wiliamia ei juurikaan kiinnostanut Ellanooran juuri sanoma asia.
-Kuules nyt, me olemme naimisissa! Wiliam ärähti.
-Ei sinun tarvitse olla niin korrekti seurassani.
-Mu-mutta.. Ellanoor ei ehtinyt sanoa enempää.

 -Minä olen nyt sinun aviomiehesi. Ja minulle on aivan sama millaisessa asussa sinä täällä viiletät. Sanoi Wiliam ja tarttui Ellanooria käsistä.
-Mutta, eihän se ole sopivaa. Ellanoor koitti sanoa.
-Se on juuri niin sopivaa, kun minä niin sanon. Wiliam ärähti.
 Sen sanottuaan Wiliam painoi hennon suudelman vaimonsa suulle.
 Ellanoor vastasi siihen kohteliaasti. Niin hänen nyt kuuluisi tehdä.

 Tässä on nyt prologi. Lisää on tulossa. :)